Kompassiton fakiiri

Ollut ei aikeinani se,
etten ollut läsnä tai, kun ne
tähdet veivät kauas vain
tajunnutkaan että niin mä nain
rakkaudesta suuria.

Alle luulon peitonkin,
polje meidät, kuin minutkin.
Anneta ei tahtoa,
miekkaa, sapelia, 
tai onnea.

Edes tähtisumusta,
emme osanneet pois suunnata.
Tielle meidän saatiinkin
sielu kompassittoman fakiirin.

Edes tähtisumusta,
pois ollut ei paluuta.
Aika korjaa meidät aina ja
meistä syntyy taas vahvoja.

Ollut ei aikeinani se,
etten ollut läsnä tai, kun ne
pojat saapuivat
ja veivät
kaikki sielun rappeumat.
Antaisitko anteeksi?

Kunpa vain jo löytäisin,
kiven pienen, riippuisin,
siinä kiinni ajan tahdon
läpi harmaan veden ahjon.

Uskotko vielä entiseen,
pyhyyteen tai rakkauteen.
Jäänyt ilta ei veteen haaleaan,
se jäi vain aikaansa varttumaan.

Edes tähtisumusta,
emme osanneet pois suunnata.
Tielle meidän saatiinkin
sielu kompassittoman fakiirin.