Tankotanssija

Kiihkoa täynnä sykkivät hänen ajatuksensa. Hänen esityksensä on juuri alkamassa, hän on tehnyt tämän monta kertaa ennenkin. Hän tyhjentää mielensä kaikesta muusta, eihän se saa näkyä katsojille - niille miehille ja naisille, jotka ovat tulleet katsomaan häntä vähäpukeisena ja intohimoisen rohkeana. Mutta tyhjänä. Vaasina ilman sisältöä. Hänen mielensä ei täyty ilosta, ei surusta, ei edes häpeästä tai inhosta. Hän tyhjenee kuiviin. Mitään ei tule olla, muuten menettää kaiken. Työ, jossa henkilökohtaisuus katoaa ja muuttuu ylipääsemättömäksi muuriksi, vaan samalla häilyväksi rajaksi, ettei tiedä kumpi on inhimillistä. Ihmiskehossa ei ole hävettävää. Hän on kaunis. Häntä jännittää. Hän lisää kajaaliaan, tarkistaa luomiväriensä seksikkyyden. Häntä ei häiritse sykkivät ajatukset, joiden kuiskaukset sanovat tämän olevan väärin. Häntä ei puistata kuolaavat ihmiset. Hän toimii vain mekaanisesti.

Liikeradat kuin gepardit savannin kellertävässä kuumuudessa, nostattavat hien pintaan. Hänen eroottisen asennon, hiusten hurjat elehdinnät saavat silmäparit kiinnittämään katseensa häneen - vain häneen. Hän taittaa kehoaan kuin paperiorigami taittuu joutseneksi ja lentää kauas villiin nuoruuteen - hän koskettaa katsojiensa ihoa kuin vain mielihyvä voi. Kaikki hiostuu hieksi, nesteeksi ja eritteeksi.

Kuumuus laantuu ja silmät sammuvat. Hän lopettaa ja siirtyy takatilaan. Hänen sykkeensä on enemmän kuin hänen ajatuksensa itsestään. Häpeä on siirtynyt uudelle tasolle. Hän ei pidä itsestään esityksen jälkeen. Se on työtä, mutta se vie hänet pois siitä kuka hän on. Se kiduttaa hänen rakkautensa hihnaan ja kuristaa kuin hirttosolmu keskiajalla. Hengitys on syvä ja raskas. Itseinho sytyttää liekin täydellisyydenhakuisuudelle. Hän ei löydä sanoja, ei ideoita, kuinka voisi päästää itsensä pois tästä kaihosta likarätistä, ja saisi sielunsa pehmeille niityille ilman kahleita makoilemaan. Ilman tankoa, joka on taottu teräksestä ja lävistänyt hänen tulevaisuutensa rakastamisen ohella lyttyyn.