Kauriinkääntöpiiri

Harmaan ruskeat pilvimassat leijailivat yllä kuin pommikoneet yksinäisen Saharan yllä. Englanti oli liikkumassa hitaasti, mutta varmasti ja vilpittömän määrätietoisesti kohti Saksan joukkoja. Tiedustelijat antoivat tiedon jälkeen jätetystä panssarivaunusta, josta saattoi olla merkillistä hyötyä konfliktin ratkaisemiseksi.

Mies pysähtyy ja katsoo ylös. Hän näkee tuulenvireen haihtuneen paahtavaan kuumuuteen. Hänen kypäränsä on raskas. Se vuotaa hikeä kuin verta taukoamatta. Hiki polttaa kasvoja, haihtuu ja kuivaa. Mies vapisee hetken jo omien voimiensa heikennyttyä. Hän kävelee hiekkadyyniltä ohi ja luhistuu maahan. Hän syö hiekkaa, maistaa maan, joka ei ole hänelle tuttua. Tuuli ei armahda. Tuuli pysyttelee dyynien takana kuin saatana, joka nauraa kellon tasaisessa tikityksessä, kuten se aina on tehnyt. Mies lyö katseensa lumenvalkeaan taivaaseen, sillä se tuo mieleen kylmän ja veden. Mies huokuu jo tulenlieskoja. Kuin taivaan kuumuuden ja paahteen hohteesta hän kokee lohikäärmeen, jolla on kauriinkaviot ja sarvet ehtaa jumalanpilkkaa. Se ottaa vauhtia nälkäkuolemasta, pyromaanin henkäyksestä, ja sen silmät iskevät kipinää yössä, kuin yössä ne vuodattavat ikuisesti kyyneliä.

Varjot laskeutuvat harmaanruskean pilviverhon tukemana aavikolle. Uhkaavan auringon kädet silittävät toisia. Yönviitta on hiipinyt miehen olkapäille. Se viilentää häntä. Hengitys tuntuu jo kiteytyvän yön lapsien tanssissa. Pimeys on ympärillä. Aavikon yö on villilänsi, jossa eivät luodit viuhkoja läpäise, mutta vaarallisempi kuin mikään sota. Ydinlataus kyynisyyden talvelle on sille kuumalle voimalle paha vastus. Kylmät yöt rauhoittavat miehen mielen. Ajatukset tasoittuvat, eikä häntä enää väsytä. Hänen ei tarvitse ajatella mitään, sillä hänen on vain selvittävä tehtävästä. Se on helppoa, hän lausuu käheästi. Kipakka tuulenvire roiskauttaa hänen naamalleen hiekkaa. Mies hieroo silmiä. Hän huomaa nukahtavansa.

Tummanpunaiseen mekkoon pukeutunut punahiuksinen nainen työntää miehen sängylle. Miehen kauluspaitana raitainen kuvio ei herätä naisen kiinnostusta, ja hän repii sen pois. Pehmeät tyynyt alla saavat äänet kumahtelemaan ja vaimentavat uhkaavien sotahuutojen kuoroa. Mies tuntee olevansa kirkkaalla taistelukentällä. Nainen kantaa panosta käsissään. Hänen kasvoillansa on multaa, hiekkaa ja hikeä. Mies ottaa panoksen naiselta ja asettaa sen kanuunaan. Nainen hätääntyneenä laittaa käden miehen kädelle ja puree auki tämän puuvillahousuja ylläpitävän vyön.

Kanuuna laukaisee ammuksen taivaalle. Se räjäyttää saksalaisen lentokoneen niin, että siivet irtoavat toinen itään, toinen länteen. Koneen runko kiitää alas kuin meteoriitti taivaanvaloista. Mies ja nainen juoksevat dyynien taakse. He juoksevat niin lujaa, kuin vain voivat. Hiekka heidän jalkojensa alla pettää. Nainen kompastuu. Mies jatkaa matkaansa aavistuksen verran, kunnes huomaa naisen jääneen jälkeen. Hän jarruttaa jaloillaan itsensä kylki maata vasten ja kipuaa takaisin päin. Jyrähtelevä lentokoneenruho lähestyy uhkaavasti. Nainen kirkuu, mutta hänen huutonsa peittyy toisten ilmatorjuntatykkien myrskyyn. Mies ennättää naisen luokse. Nainen huutaa, ettei hän halua jatkaa. Hän haluaa pois. Hän huutaa miehelle. Hän huutaa, että haluaa pois! Mies itkee hiekkaa kuivista silmistään samalla, kun hiki kostuttaa tämän lyhyitä hiuksia. Lentokone räjäyttää valtavan hiekka-aallon osuessaan vimmatulla voimalla vasten dyyniä. Mies ja nainen huutavat äänettä toisilleen. Naisen punainen iltamekko repeää selästä. Huoneen valot sammuvat, kun hiekka jymähtelee heidän rintakehiensä päälle.

Hiekka pysähtyy. Pöly laskeutuu. Miehen kasvot ovat vaaleat liasta, vaaleat kirkkaasta valosta. Hän kuulee ääniä jälleen. Torjuntatykit huutavat, mutta mies ei pelkää. Hän etsii kätensä painavan hiekkamassan alta ja nostaa sen kasvoilleen. Pyyhittyään hiekat silmistään mies nostaa itseään naisen alta pois. Hiekkainen yhdenyön huora työntyy miehen päältä kuin märkä tiskirätti vetisenä valuu pois. Mies huokaisee hikisten kasvojensa takaa. Hän katsoo naista vierellään. Hän ei hengitä. Mies kääntää tämän ja hän huomaa naisen kyljessä tatuoinnin. Tultasyöksevä lohikäärmeen poika, jolla on sorkat. Sen päästä pilkottavat pienet sarvet, jotka kasvavat yhtä pelkoa nostattaen kuin ilmatorjuntatykkien tuoma hiljaisuus. On hiljaista ja nainen liikahtaa. Mies huutaa epämääräisesti peloissaan itseltään nilkan nurin. Hän koettaa karkuun, vaan takanaan nousee hitaasti punaista savua henkivä olento. Sillä on leijonan häntä, lohikäärmeen keho ja sorkat. Sen tatuointina on miehen kauhu ja menneisyys. Sodallinen tappaminen on vasta alkanut.