Kuorossa rakkauteen

Rauhallisesti hengittäen voi kuulla toisen ihmisen hengityksen virittävän uskomattoman suuren painon orren varaan. Se nojaa täysin ohuen langan pitoon – kestää – sillä sen on tarkoitus kantaa pitäjäänsä. Joulukoristeiden loisto hehkuu kaukaisten taikojen luvatessa, että jää pitää jalkojen alla vielä keväällä. Sinä veit minut kevääseen kuin uuteen sellaiseen. Silmin palavin lumetkin sulavat, kuumin sydämin lähennät kehoasi, ja paino värähtää. Ohuen ohut lanka ohjaa tietä lävitse ilmojen ja maailmojen. Taivaat aukeavat ja pudottavat tähtensä meidän päällemme. Me kastumme tähtipölystä, tuosta tomusta, josta jumalat ovat luotu.

  Hengittää kaulassaan kullattu risti. Hengittää ja pitää kiinni. Yhteenlaskettu katse kirjoittaa allekirjoituksen kirjaan, josta näemme menneisyyden. Odotus ja himo makaavat upottavalla sängyllä. Ne vierähtävät toistensa päälle ja suutelevat. Menneisyys ratkeaa itkemään, tulevaisuus kuivaa kyyneleet ja ojentaa kirjan tälle hetkelle. Hetkessä tapahtuvat loitsut. Hetkessä kaikki taiat on tehty. Hetkessä ruumis on ylösnoussut. Himo ja odotus sulavat yhteen. Ne takovat raudan, jolla rakentavat raamit maailmalle: taivaankannen ja maankuoren.

  Mehän ollaan niin kuin nuo.