Rakkauden kasvot

Uskoisin olevani itkussa suin,

nähdessäin mihin ollaan tultu,

sun sanojen välistä sen luin,

en ollutkaan tämän hetken kaivatuin.

Aika ihmisen katoaa värähdyksessä liekin,

taipuu tuskaiset aatteet pois päästä,

mitään ei jätetä taakse minkään,

sillä sydän tokenee umpijäästä.

Kauneudella hintansa on,

vertaa sillä ei tähtien matkaan,

kuinka pitkälle heittää tahdotun,

sitä rakastan enemmän kuin arvaatkaan.

Nenää nyrpistää ja käteen nojaa,

lienee hänkin olemassa olevaa,

tuskin koskaan vaan tietää saa,

olevansa jotain parempaa.

Sanoako totuutta suurta,

toiselle jota vois rakastaa,

enemmän kuin kukaan koskaan,

sillä itseä se vain pelottaa.

Jätät kaiken puolitiehen,

rikot kaipaukset maailmaan,

sanomalla salaisuuden pienen,

”tule takaisin mua halaamaan”.