Lää

Kun nyt tähän ollaan tultu, on erinomaista pysähtyä ja miettiä sitä, mitä on saanut aikaan. On aikaa ajatella ja pohtia, on aikaa iloita yksin tai sitten, vaikka kaksin. Niin se menee. Kaikki menee. Kaikki alkaa, kaikki kuluu, kaikki jatkuu, eikä välttämättä lopu. Tajutessani, ettei mikään lopeta tätä elämää täällä maan päällä, alkaa arvostaa, että on oikeasti olemassa. Sitä voidaan elää muiden vuoksi, itsensä tai vaikka naapurin. Arvostuksen saaminen elvyttää elämänkiekuroita vallan mukavasti.

Niin, kaikki kuluu. Muuttuu ja vaihtaa itseään. Kuin marketin alennetut tuotteet, kaiken saa aikanaan pienemmällä vaivalla. Sitä minä tässä yritän sanoa. Millään ei ole kiire, sillä kaiken voi saada, kaiken voi haluta, vaikka et saisikaan, voit saada. Sen voi saada, muttei välttämättä samaan aikaan. Joten, elämäni hymyilee. Hymyilen sille takaisin, katsoohan se minua peilistä joka kerta, kun kävelen ohitse. Jännittävää tässä on myös se, että toinen ihminen hyväksyy toisen sellaisena kuin on, eikä katso toista vain tarpeellisena esineenä tai ajatuksen taimena inspiraatioon. Ei. Elämä ja ihminen on sidonnaisia, ja siten kiinnittyneitä toisiinsa. Vaikka maailma selviäisi ilman meitä, me emme ilman maailmaa. Siksi elämä on olemassa, jotta me voisimme olla, tehdä ja saada nimemme muistiin tähän maailmankaikkeuteen, jotta kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet. Tasa-arvoa avaruustasolla? Kenties. Tai kenties universaalien arvojen jakamista vain ajatuksien lomassa...kuten tämän tekstin avulla.