Viherapila ja punakaneli

Oli kevät, eikä ulkona ollut enää kylmä. Maa oli ollut roudassa monta kesää, ja pakkanen on oli pusertanut järven niin paksuun jäähän, ettei se sulaisi vuosikymmeniin. Nyt kevään sarastaessa, katveessa kuusen pienokaisen seisoi vahvasti pienen pieni lintu. Ilmoilla puhaltelivat tuulet, jotka lämmittivät kaikkea. Kesien roudat olivat heikentyneet ja kevät oli selvästi valloillaan.

Lintu hypähti kuusen juurelta pienen koivikon alle. Koivikon alta se löysi uuden tuttavuuden. Hän huomasi viherapilan huohottavan hengityksen. Apila sanoi, että hän oli juossut pitkän matkan tähän koivikkoon. Lintua huvitti viherapilan puhetapa. Se kuulosti siltä, kuin ihmiset lässyttivät lapsilleen leikkipuistossa metsän toisella puolella. Viherapila jatkoi, ettei häntä haitannut, että lintu nauroi hänen tavalleen puhua ja antoi tälle anteeksi. Lintu ei ehtinyt sanoa takaisin mitään, sillä huomasi madon kuusen katveessa. Se lennähti sinne niin siipien räpsähtäessä, että apila lennähti ilmoihin.

Viherapila laskeutui omakotitalon ikkunalaudalle. Ikkunalauta oli liian korkealla apilalle laskeutua omin avuin. Hän jäi odottamaan, että joku ihminen voisi nostaa hänet, vaikka piha nurmikkoon asumaan. Viherapilaa väsytti. Hän otti ikkunalaudalla olevan tuhkakupin reunan tyynykseen ja torkahti siihen.

Huomenta päivää, tokaisi nopeasti joku apilalle. Apila säpsähti unestaan ja virkosi nopeasti. Hän uteli kuka hänelle tervehti ja mistä päin. Pian kuului ääni, joka sanoi, että katso ylös. Viherapila nosti katseensa ja huomasi kapean ja punertavan hahmon ikkunan yläosassa. Heissuli vei, kuului. Apilaa huvitti tuon hahmon puhetapa. Hän oli niin pirteä ja energinen. Hahmo hyppäsi apilan luo. Hänen nimensä oli punakaneli ja asui omakotitalossa, jonka ikkunalaudalle apila oli lennähtänyt. Punakaneli sanoi, että mitä apila hihittää hänen puhetavastaan. Tällöin apila muisti, ettei saanut nauraa toisen puhetavalle. Apila pyysi anteeksi.

Punakaneli nosti kätensä apilan harteille ja halasi tätä tiukasti. Hänen halauksestaan tuli mieleen tuore joulu ja riisipuuro. Apila kiitti punakanelia vieraanvaraisuudesta ja sanoi hyvästit. Punakaneli vastasi nopeasti, että sinun ei tarvitse pyydellä anteeksi, sillä olemassa olosi on avain tyytyväisyyteen. Apila ei saanut sanaa suustaan. Punakaneli kuiskasi, että näytät suloiselta, kun häkellyt. Apila punastui ja muuttui punertavaksi apilaksi. Punakaneli antoi tälle ripauksen joulua ja iloa ja laski hänet varovasti alas ikkunalaudalta pitkällä polkagris karamellitangon avulla.

Apila muistelee vieläkin tuota päivää, kun hänestä tuli puna-apila; olla iloinen, rakastettu ja tyytyväinen.