Kuiskaa että välität

Graafinen kuunvalo hohti,

liki pinnalle kasvojen,

hiuksesi lipuivat minua kohti,

taipuivat maailmat haikeuden.

Kertaa et toista sanonut,

kuiskannut et juurikaan,

olit minussa kiinni, et unohtanut,

ehkä koskaan irrottaa.

Taivaalle vaipuvat lupaukset,

pilvien iloksiko vain,

niin tukehtuivat talven pakkaset,

syttyi liekki kiivain himossain.

Kaukaa en etsiä ala,

elämäni suurta onnea, valaa.

En taivu maailmaan haikeuden koskaan,

en sinne enää palaa.

Kauneus syvin sun,

rakkauden kun heitti,

josta nyt hengittää saan kun,

olin siis se, joka riitti.