Tarinaa yltämän

Toipuu syke siltä,

paukkuvat rajapinnat,

roiskuu ohut verisiltä,

kompuroivat maanpinnat.

Lähellä kuulee sykkeen sen,

ei luullut olevankaan,

tässä vain itseäni ajattelen,

en kai mitään muutakaan.

Uskallan lyödä kasvoihin,

totuutta ja häpeää

siihen,

osumatta niihin,

koskematta raakuuteen,

omakuva vain tärähtää.

Maantunto pohjaton,

kädessäni vettä,

kasvaa pian liaaniton,

metsä järvessä mettä.

Kaikuu jyrinä taivaiden,

lause minun sinulleni.

Haluan, että kuulet sen,

toistan aina itselleni.