Ajatuksia kuolemastani

Kun sulla on hyvä iho, sä rakastat itseäsi. Kun sulla on toimivat jalat, sä rakastat itseäsi. Kun sulla on oma ääni, sä rakastat itseäsi. Kun sulla on hyvä vartalo, sä rakastat itseäsi. Kun sulla on parhaimmat päällä, sä rakastat itseäsi. Kun sulla on tukka, sä rakastat itseäsi. Eniten.

Kun sulla ei ole tukkaa, sä et rakasta itseäsi. Kun sulla ei ole tukkaa, sun iho sairastaa, sun jalat ei liiku, sun oma ääni on kadonnut, sulla ei oo hyvää vartaloa, sulla ei koskaan oo parhaimpia päällä.

Ennen mä tykkäsin olla kipeenä. Sai tehdä asioita joista tykkää. Voi vaa kattoa frendejä ja löhötä sohvalla viltin alla. En mä paljoo ollu koulusta pois. Ku olin kipee ni aina oli loma. Mulle tuli kauheita syyllisyyden puuskia jos satuin olemaan koulusta pois jonku nuhan takia.

Miten mä päädyin ravintolaan tarjoilijaks? Mietin sitä välillä itekin. Mitä mä muutakaan. Mä rakastan tavata uusia ihmisiä ja oon aina halunnu jutella niiden kaa.

Maailma on täynnä kauniita ihmisiä. Niin mä ajattelin.

Solusalpaajat ja sädehoito. Ne on sanoja, joita ei ymmärrä. Hoito tehoaa hyvin. Lause, joka tuntui menevän kuuroille korville. Sä selviät. Lause, joka rinnastettiin siihen, että hiukset on poissa. Että sulle tulisi parempi olo. Jos sulla on hiukset ja henki, sulla on kaikki, sä rakastat itseäsi. Entä jos sulla ei ole kumpaakaan? Mitä sulle sillon jää? Mitä sellaisessa maailmassa on?

Kaikki on kaunista minulle
tämän ilman kannen alla:
ilo, murhe, itku, nauru,
luonto, maailma, lokakin,
rauha suuren rakkauden,
vihurit vihan ja lemmen:
kaikell' on kajastuksensa
Luojan suuresta suvesta,
ikuisesta auringosta
tähtitarhojen takana.
(Eino Leino)

Näetkö sinä minut? Olenko sinulle olemassa vai olenko minä pelkkä aave, haamu, enkeli, ruumis vai muisto? Olenko minä vai olinko minä?

Multa aina kysytään että ootko sä kuollu. Hassu kysymys sinänsä. En mä osaa siihen vastata. Tuotan siis pettymyksen, koska en tiedä. Olen pahoillani. Kai mä oon. Musta ainakin tuntuu siltä, koska se syöpä uusi ja sen jälkeen mä en oo ihan varma. Haluan vain tulla nähdyksi. Me kaikki halutaan. Maailma on täynnä kauniita ihmisiä. Niin mä ajattelin.

Multa on kysytty että sattuuko Alli suhun enää. Mä oon vastannu, että jos mä näen yksinäisen miehen, yksinäisen naisen tai yksinäisen. Kyllä. Muhun sattuu. Kivuliaat asiat ei katoa edes kuoleman myötä. Sun ei siis tarvitse olla huolissaan, kun sä näät mut. Mulla on kaikki hyvin.

Jos sulla on hiukset ja henki, sulla on kaikki, sä rakastat itseäsi. Entä jos sulla ei ole kumpaakaan? Mitä sulle sillon jää? Mitä sellaisessa maailmassa on?

Maailma on täynnä kauniita ihmisiä. Mä ajattelen niin. Joten mulla on vastaus. Sulla on sillon onni.

Alli Matilda Nieminen

13.6.1995 - 6.11.2015

Alli oli hahmoni Hahmoravintolassa kansainvälisenä ravintolapäivänä 21.11.2015.