Lapsuuden

Jo kahlasi hän polviaan myöten mutalätäkössä.
Polvissa naarmuja muutenkin.
Piti hiekkaa käsissään, valuvaa ja kökköräistä.

Viime vuoden keväällä,
sama tuo mitä ennen meitä.
Koski meidän sydämissä,
velloi ja virtasi kuin lentävä,
tähti välissä avaruuden, etäällä.

Iskenyt ei niin juurikaan,
lähelle sitä pientä hulinaa.
Kaipaus pienistä jaloista,
                vapaus kiireistä nuoren,
kahlitsee iäksi herraan ja rouvaan,
jättää piiaksi vaikenemattomuuden.

Riensi aika ja ensilumi,
suli, laskeutui, päälle ja pois.
Uusi lehto kasvoi häin,
                varressa tovin,
kahlasi polviaan myöten,
vaikka niin, ettenkö äsken,
             vasta pienen tytön
                                          mä näin.