Askeleesi olkapäilläni

Mietin kuinka hiljaa,

sanomatta kuiskaten,

kaatuu maata vasten viljaa,

tuudittaen luulen sen.

Ei sinun nuolesi,

repinyt sydäntäin hajalle,

ei sinun huolesi,

päässeet osaks’ elämälle.

Vuoraan henkeäsi,

raotan luonnettasi,

päästän irti henkevästi,

huudan haavoille ja

päästän kipuni,

lopetan suruni,

olen itseni.

Hiivit ohi takaraivon,

kuiskaat matkallasi.

Työnnät pois ajatukset, aivon

hirtät hiuksillasi.

Kompastuit. Se ei ollut ylpeyteni,

kuten luulin. Pyyhkäisen hikeä otsaltani.

Pisarat halkovat läpi ilman,

läpi kivun,

veren,

surun,

kyynelten ja

minun.